Suurta kirkkautta9.1.2014

Kirkkaus -sanasta on tullut uskovien keskuudessa viime vuosina trendi. Yleisesti kirkkaus käsitetään suurempana Jumalan voimana, valona tai läsnäolona. Kirkkaus käsitetään myös lisääntyvinä yliluonnollisina parantumisina ja ihmeinä.

Paavali rukoili Efeson seurakunnan puolesta, että nämä vahvistuisivat sisäiseltä ihmiseltään voimassa Jumalan suuren kirkkauden mukaisesti (Ef. 3.16). Mitä on suuri kirkkaus? Jos on kerran olemassa suurta kirkkautta, niin mitä on sitten pieni kirkkaus?

Pieni kirkkaus on katoavaa kirkkautta. Kokouksissa ilmestyvät kultahiput, höyhenet, timantit, kultahampaat ja parantumiset, vaikka ovatkin yksilötasolla isoja asioita, ovat pientä kirkkautta siinä mielessä, että ne tulevat kerran katoamaan. Ne eivät kestä kuoleman yli. Kaikilla näillä ulkoisilla katoavilla kirkkauden osoituksilla on kuitenkin päämäärä. Niiden tarkoitus on saada aikaan suurta kirkkautta meidän sisällämme. Jos me kohdattuamme ulkoisen katoavan kirkkauden muutumme sisäiseltä ihmiseltämme, niin tuo katoava ulkoinen kirkkaus muuttui suureksi katoamattomaksi kirkkaudeksi. Jos ihme tai merkki jää vain ulkoiseksi ihmettelyn kohteeksi, niin emme ole kohdanneet Jumalan suurta kirkkautta. Muutos ja vahvistuminen sisällämme on suuren kirkkauden päämäärä.

Jeesus näytti ajattelevan myös suurta kirkkautta. Kerran Hänen eteen laskettiin katon läpi halvaantunut mies (Matt 9). Ystävät halusivat Hänen parantavan miehen. Jeesus halusi ensin kuitenkin tehdä miehelle suuren kirkkauden mukaisen teon. Hän tahtoi rauhoittaa tämän sielussa olevan pelon ja pimeyden. Juutalaisessa kulttuurissa mies oli nimittäin suuren syyllisyyden alla sairautensa tähden. Hän luuli sairautta Jumalan rangaistukseksi hänen synneistään. Jeesus halusi nostaa hänet huonoimman juutalaisen asemasta kuningas Daavidin asemaan, joka sanoi: ”Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut ja jonka synti on peitetty!” (Ps.32:1). Fariseukset suuttuivat Jeesukselle. Jeesus kysyi heiltä: ”Kumpi on helpompaa, sanoako: ’Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse ja käy’?”

Kumpi on helpompaa, tehdä jotain hetkellistä ja ulkoista vai mennä ihmisen sisimmän salaisimpiin paikkoihin, joita ihminen ei edes itse tunne, ja tuoda muutos koko hänen elämäänsä? Osoituksena siitä, että Jeesuksella oli valta tehdä suuria tekoja ihmisen sisällä sellaisia, jotka tulisivat olemaan katoamattomia, Jeesus paransi sairaan: ”Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin” -hän sanoi halvatulle-”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Ja hän nousi ja lähti kotiinsa.”

Ei tyydytä ulkoiseen katoavaan kirkkauteen, vaan annetaan kirkkauden mennä meidän sisimpäämme ja muuttaa meidät. Annetaan kaiken ulkoisen vahvistaa sisäistä ihmistämme voimassa. Näin pienestä kirkkaudesta tulee yhtäkkiä jotain suurta ja katoamatonta.