Huutavan ääni

Hei,

Hienoa, että olet löytänyt tiesi lukemaan blogiamme. Toivomme näiden tekstien haastavan, nostavan ja rakentavan sinua uskovana. Haluamme olla ääni, joka valmistaa tietä Jumalan ilmestymiselle.

Tämän blogin tarkoitus on tuoda Jumalan perspektiivi elämän eri alueille ja rohkaista meitä kaikkia antamaan itsemme kokonaan Jumalan käyttöön. Haluamme avata ihmisten silmiä profeetallisen hengen ja Jumalan totuuden avulla näkemään mitä Henki sanoo seurakunnalle tänä aikana.

Haluamme, että uskovat voivat nähdä asiat Jumalan kannalta ja näin saada aivan uudenlaisen otteen uskonvaellukseensa. Tahdomme taivutella itseämme ja kaikkia muitakin muokkaamaan koko uskovan vaelluksensa niin, että se miellyttäisi Herraamme Jeesusta.

Rukouksemme on, että Jumalan muuttava voima tekee työtä sinussa, niin kuin se tekee työtä meissäkin ja saamme kaikki olla muuttumassa kirkkaudesta kirkkauteen.

 

Kestävyysjuoksu10.12.2013

Kaikki Jeesukseen uskovat uudestisyntyneet kristityt ovat menossa samaan päämäärään. Paavalin mukaan me juoksemme juoksua. Hän kehottaa meitä juoksemaan juoksumme uskollisesti loppuun asti. Paavali ei puhunut pikajuoksusta vaan ehkä jopa 90 vuotta kestävästä maratonista.

Päämäärä on sama, mutta juoksumme voi olla hyvin monenlaista. Olemme joko lyhyen matkan juoksijoita, kestävyysjuoksijoita tai laahustajia. Lyhyen matkan juoksijat starttaavat hyvin. He pitävät meteliä juoksustaan. He ylittävät elämän aitoja nopeampaa kuin muuta. Juoksevat muita edellä kovaa vauhtia. Ainoa ongelma on se, että he suhtautuvat uskoon kuin pikajuoksuun. He juoksevat hetken ja lopettavat sitten. Lannistuvat koska näkevät kuinka paljon vielä on edessä. He eivät ole arvioineet voivatko juosta yhtä nopeasti koko matkan. Maali ei ole jatkuvasti heidän silmiensä edessä.

Laahustajat puolestaan eivät näytä ymmärtävän, että on juoksu menossa. He katselevat ympärilleen. Viettävät pitkän aikaa sitoen kengännauhojaan tai juoden vettä matkan varrella. Jos he kaatuvat, lääkintämiehien on kannettava heidät sivuun hoitoon pitkäksi aikaa. Nämä laahustajat katsovat kaikkea muuta paitsi maaliviivaa ja palkintoa kohti. Heillä ei ole kiire minnekään. Lopultahan se maaliviiva tulee kuitenkin eteen. Miksi tässä täytyy ryhtyä rehkimään juoksemisen eteen? Näin he ajattelevat.

Paavali halusi meidän ymmärtävämme juoksumme oikein. Eniten kunniaa Jumalalle tuo kun olemme uskomme suhteen kestävyysjuoksijoita. Aloitamme juoksumme tavoite heti selkeänä mielessä. Asenteemme on: juoksua ei lopeteta, vaikka mitä tapahtuisi. Me haluamme tuottaa Jumalalle kunniaa olemalla aina innokkaita tekemään Herran työtä. Ymmärrämme että, jotta jaksamme juosta, välillä on otettava vettä. Jos kengännauhat aukeavat, me sidomme ne ja jatkamme heti juoksuamme. Jos kaadumme, me nousemme ylös. Kestävyysjuoksijan asenne auttaa meitä juoksemaan eteenpäin kestävinä ja voittamaan palkinnon.

Asenne ratkaisee tässä juoksussa. Se ohjaa askeleittemme tahtia. Se antaa meille voimaa vaikeana hetkenä. Pyhä Henki sitoutuu oikeaan asenteeseen Kristuksen seuraamista kohtaan. Päämääränä on kuulla Herralta Jeesukselta nämä sanat maaliviivalla: ”Hyvin tehty! Hienosti juostu.”

Taakkojen alla20.11.2013

Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, minä annan teille levon” (Mark 11:28). Kenelle Jeesus puhui? Hän puhui juutalaisille Jumalaa pelkääville ihmisille. He eivät olleet niitä, jotka halusivat tehdä syntiä roomalaisten kanssa. He eivät kumartaneet kreikkalaisten pakanoiden epäjumalia. He eivät olleet siis taakkojen alla sen tähden, että halusivat kaiken päivää tehdä pahaa.

Miksi nämä ihmiset olivat taakkojen alla? Ne juutalaiset, jotka Jeesusta seurasivat, halusivat kohdata Jumalan, kuulla Jumalasta ja toteuttaa Jumalan tahdon. Sen ajan uskonnollisella systeemillä oli käsityksensä siitä, miten saatoit olla hyvä Jumalaa pelkäävä juutalainen. Laki oli jaettu 350 kieltoon ja 428 käskyyn. Jos juutalaiset pitäisivät ne, niin Jumalan suosio olisi heidän yllään, näin fariseukset opettivat kansaa. Tällaisen käskymäärän täyttäminen käy työstä kenelle tahansa!

Ihmiset näkivät ympärillään roomalaiset valloittajat. He kantoivat taskussaan keisarin rahaa, jossa keisari Tiberius julistettiin jumalaksi. Naapurit vahtivat toisiaan, jotta nämä täyttäisivät lain kaikki käskyt. Syntiset ja sairaat eivät saaneet tulla temppeliin, siihen ainoaan paikkaan, jossa olisi voinut saada anteeksiantoa synneistään. Fariseukset olivat Jeesuksen mukaan sitoneet ihmisten päälle raskaita kuormia eivätkä auttaneet sormellakaan niiden nostamisessa. He siirtyivät aina kadun toiselle puolelle, kun lähimmäinen tarvitsi todellista apua. Näin Jeesus heitä kuvasi kertoessaan vertausta laupiaasta samarialaisesta.

Jeesuksen ympärillä olevat ihmiset olivat taakkojen alla, koska he yrittivät omassa voimassaan miellyttää Jumalaa. He olivat väsyneitä koska he eivät saaneet sitä yhteyttä Jumalaan, jonka halusivat saada. He olivat taakkojen alla koska näkivät kansana epäonnistuvansa lain täyttämisessä. He näkivät joka päivä todistuksen siitä ympärillään: Jumala olisi sallinut roomalaisten sortaa heitä samoin kuin hän oli aikoinaan sallinut midianilaisten ja filistealaisten tehdä. Kansa kysyi toisiltaan: Mitä käskyjä ja kieltoja olemme rikkoneet, kun näin on tapahtunut? He kiistelivät siitä, mikä oli kaikista tärkein käsky. Minkä käskyn täyttäminen saisi Jumalan jälleen kääntymään kansan puoleen.

Jos Jumalan kansa oli näin taakkojen alla, niin ei kannattanut käskeä roomalaisia liittymään heidän uskoonsa. Mihin he liittyisivät? Taakoitettujen joukkoonko?

Näille Jumalan omille, Jeesus sanoi: ”Tulkaa minun luokseni, minä annan teidän sielullenne levon”. Jeesus käskee meitä tänäänkin tulemaan Hänen luokseen. Miksi on sitten niin paljon kristittyjä, jotka eivät koe sisäistä lepoa? Syy tähän on sanassa ”tulkaa”. Ne kristityt, jotka eivät koe sisäistä yliluonnollista rauhaa olosuhteista huolimatta, eivät ole koskaan tulleet Jeesuksen luokse Jeesuksen konseptilla. Olemme tulleet ehkä meidän konseptillamme Jeesuksen luokse. Meidän ihmisten konseptihan on tämä: ”Tee itsellesi palvelus, hanki Jeesuksessa pääsylipun taivaaseen. Hän antaa sinulle paremman elämän.” Tällaiset uskovat jäävät kantamaan taakkoja.  Jeesuksen konsepti on tämä: ”Anna aivan kaikki minulle, koko elämäsi minun ohjaukseeni. Kadota oma elämäsi. Minä annan sinulle aivan uudenlaisen elämän. Silloin saat kokea levon sielussasi.”

Tämä on se kevyt ja sopiva ies, jota Jeesus meille tarjoaa.

Maailman täydellisin lause29.10.2013

Monille ihmisille on vaikea kokea Jumalan läsnäoloa. Saattaa olla, että he eivät koe mitään kokouksessa, jossa ympärillä olevat tuntuvat tiedostavan Jumalan olevan lähellä. Joskus se voi johtua siitä, että elämässäsi on juuri tapahtunut jotain, joka painaa ja vie ajatuksiasi pois Jumalasta. Joskus jokin asia voi olla vaivannut sinua koko elämäsi. Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa kun tunnemaailma tuntuu olevan lukossa, etkä koe Jumalan rakkautta elämässäsi? Harvaa ihmistä tällaisessa tilanteessa auttaa se, että kirjoittaisimme nyt blogin Jumalan rakkaudesta. Jos et koe Jumalaa, niin et koe, vaikka lukisit millaisen kirjoituksen.

Raamatussa sanotaan: ”Jumala ei salli itseään pilkattavan, mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Voiko enää tämän selkeämmin sanoa tätä periaatetta? Jumala on sitonut oman kunniansa tähän lupaukseen. Hän on antanut kunniasanansa asiasta. Tämän periaatteen pohjalta voimme tulla siihen päätökseen: Jos haluat kokea rakkautta ja läsnäoloa, kylvä rakkautta ja läsnäoloa ensin. Tämä on hyvin yksinkertaista ja toimii suhteessamme Jumalaan.

Jumala on jo Raamatussa sanonut kymmeniä kertoja meille kuinka Hän rakastaa meitä. Jos me, jotka haluamme kokea tämän rakkauden syvästi, alamme kylvää rakkauden sanoja Jumalalle, niin me tulemme niittämään Jumalan rakkauden kokemista. Jos teemme tekoja rakkaudesta Jumalaan, huomaamme niittävämme Häneltä samalla mitalla. Tämä menee täysin vastaan sitä ajattelua, jossa istutaan penkissä tekemättä mitään ja odotetaan Jumalan kaatavan siunauksia ja rakkautta päällemme. Sinä saatat tällä tavalla kyllä kokea yksittäisiä kertoja Jumalan rakkautta, mutta kokeeko Jumala rakkautta sinulta?

Mistä aloittaa tämä kylväminen? Voit aloittaa sanomalla maailman täydellisimmän lauseen: ”Minä rakastan sinua Jeesus.” Se on hyvin yksinkertaista. Sano sitä joka päivä. Ensin se voi olla vaikeaa. Jos et kuitenkaan lopeta, niin yhtäkkiä alat huomata kuinka se käy helpommaksi. Jonkin ajan kuluttua huomaat, että sinulla on paljon tunnetta mukana siinä lauseessa. Samoihin aikoihin todennäköisesti huomaat, että koet Jeesuksen läsnäoloa enemmän kun aiemmin.

Useat ihmiset ovat testanneet tätä periaatetta ja havainneet sen toimivan. Jumalan läsnäolo lisääntyy ylläsi ja koet Jumalan ehdotonta rakkautta. Olet päässyt sisälle loppumattomaan kierteeseen, jota kutsutaan eläväksi jumalasuhteeksi. Sinä kerrot Jumalalle kuinka rakastat Häntä, Hän ilmaisee enemmän horjumatonta rakkauttaan sinulle, sinä kerrot taas kuinka rakastat Häntä vielä enemmän jne. Tämä voi jatkua, aina siitä hetkestä kun päätät sen aloittaa, koko loppu elämäsi ajan ja halki ikuisuuden.

Siihen et koskaan kyllästy15.10.2013

Ihminen ei ole luonnostaan kovin kärsivällinen ja pitkäjännitteinen. Jos teemme samaa asiaa ja samalla tavalla pitkän aikaa, niin me alamme kyllästyä, puutua ja haluamme vaihtelua. Kyse voi olla työstä, harrastuksesta, ruoasta tai vaikkapa kävelyreitistä. Saatamme hakea lääkettä kyllästymiseemme juhlista, ulkomaan matkoista tai viihteestä. Jokainen kuitenkin tietää, että näihin kaikkiin ihminen myös lopulta kyllästyy. Onko siis olemassa jotain asiaa mihin emme voi koskaan kyllästyä?

Uskovat saattavat puutua jopa Jumalan odottamiseen. He eivät jaksaisi enää rukoilla kun mitään ei näytä tapahtuvan. He eivät jaksaisi enää mennä sunnuntaina seurakuntaan kun mikään elämässä ei tunnu muuttuvan. Joskus hengellinen puutuminen voi tapahtua myös aivan päinvastaisessa tilanteessa. Voimme kyllästyä siihen, että näemme vain ulkoisia ihmeitä ja parantumisia, mutta mitään ei tapahdu sisällämme. Viimeistään sadannen päänsäryn parantuessa silmiemme edessä, alamme puutua ja kaivata erilaisia ihmeitä kuten vaikkapa jalkojen kasvamista tai kuolleiden heräämistä. Onko siis olemassa jotain johon ei voi koskaan kyllästyä?

Kaikesta edellä mainitusta voimme vetää yhden johtopäätöksen: kaikkeen ulkonaiseen ihminen kyllästyy. On olemassa kuitenkin yksi asia, johon ihminen ei voi koskaan kyllästyä. Tämä asia on sisäinen asia, sydämen asia. Raamatussa sanotaan, että ennen kaikkea, varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Into, energia ja elämänilo ja se, ettemme kyllästy seurakuntaan tai Jumalan etsimiseen lähtee yhdestä ainoasta asiasta: Jumalan läsnäolosta. Siitä ei voi koskaan saada tarpeekseen. Siihen ei voi kyllästyä.

Vaikka olisit saanut kokea sitä eilen, haluat kokea sitä tänäänkin. Haluat kokea saman uudelleen ja uudelleen. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus kokea Jumalan läsnäolo. Erityistä tässä on se, että jos olet kohdannut Hänet kerran, haluat kokea Häntä aivan samalla tavoin uudelleen. Saatat sanoa: ”Kohtaa minua niin kuin kohtasit minua silloin…” Joskus Jumalan läsnäolon mukana tulee ulkoisia tuntemuksia kuten naurua, itkua tai vaikka vapinaa. Ydin asia on aina kuitenkin se, kohtaatko Hänen läsnäolonsa sisäisesti vai et.

Jos saat kokea Hänet, niin sinä et kaipaa jatkuvasti uusia ulkoisia asioita tekemään elämästäsi onnellista. Sitä Jeesus tarkoitti sanoessaan naiselle kaivolla: ”Jos sinä juot sitä vettä, jota minä annan, niin sinä et koskaan enää janoa ja tästä vedestä tulee kumpuamaan elämä sinun sisälläsi.”

Mikä on reilua?2.10.2013

Esitän kysymyksen kaikkien meidän pohdittavaksi: Onko oikein, että Jumala kohtelee seuraavia ihmisiä samalla tavalla? Ensimmäinen ihminen päättä itse kaikki elämänsä asiat. Hän tekee tahtonsa mukaan kysymättä juuri koskaan Jumalan mielipidettä valmiina todella tekemään sen mukaan. Toinen taas pyrkii tekemään Jumalan tahdon. Hän laittaa kaikissa valinnoissaan oman tahtonsa toiselle sijalle kysyen kaikessa Jumalan mielipidettä valmiina muuttamaan suunnitelmansa Jumalan tahdon mukaiseksi. Onko siis oikein, että molemmat saavat Jumalalta samanlaista kohtelua?

Ei, se ei olisi oikeudenmukaista. Jos nämä kaksi täysin erilailla elävää ihmistä saisivat elämänsä aikana samanlaista kohtelua Jumalalta, niin ainakin seitsemänvuotias tyttöni huutaisi: ”Epistä, ei ole reilua.” Mikä sitten on reilua ja oikeudenmukaista? Jeesus sanoo: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi kaikki muu. ” Elämässä on olemassa monia tärkeitä asioita. Laskujen maksaminen on tärkeää. Syöminen on tärkeää. Urheilu on tärkeää. Mutta mikään ei ole niin tärkeää kuin Jumalan valtakunta. Se on tärkein kaikista.

Ne, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa kokevat, että kaikki muu heille annetaan. He saattavat jopa todistaa muille uskoville kuinka asioita annettiin heille. Joku saattaa kateellisena ajatella: ”Miksei minulle anneta asioita, mikseivät suosion ovet aukene minulle?” Syy on prioriteeteissa. Kun etsit ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki maallinen annetaan sinulle. Joku etsii menestystä ja rahaa. Hän saavuttaa sitä. Hän saa kaikkea mitä maailma tarjoaa, mutta hän myös tajuaa, että onni ei ollut missään niissä. Etsiessämme kaikkea muuta paitsi Jumalan valtakuntaa saavutamme ehkä paljon maallisia asioita, mutta emme koe, että niitä koskaan annetaan meille.

Kun etsit ensin Jumalan valtakuntaa, niin asioita annetaan sinulle. Voit odottaa, että saat asioita ilman, että juokset niiden perässä. Mikään ei ole parempi tunne kuin huomata, että olet saanut kaikkea muuta mitä elämään tarvitset, ilman että olet sitä tavoitellut tai etsinyt. Olet lisäksi saanut yhden asian, jota et olisi saanut etsimällä vain ajallisia asioita. Olet saanut kokea Jumalan läsnäoloa elämässäsi.

Jos Jumalan valtakunta on elämäsi ensimmäinen asia, niin sinä tiedät sen. Se on nimittäin mielessäsi usein. Sinun ei tarvitse joka päivä pohtia: ”Onkohan Jumalan valtakunta minulle ensimmäinen asia?” Jumalan valtakunta ei tarkoita sitä, että sinulla on mielessäsi se, mitä Jumala voi tehdä sinulle ja kuinka Hän voi siunata sinua. Ei, vaan sinä ajattelet kuinka voit levittää tätä valtakuntaa ja rakastaa sen Kuningasta, Jeesusta, jatkuvasti enemmän.

Voit tietysti etsiä maallisia asioitasi elämälläsi. Sinulle on annettu vapaa tahto. Tiedän kuitenkin, että Jumalan valtakunnan etsijä ja oman valtakuntansa etsijä saavat erilaista kohtelua Jumalalta. Se on oikeudenmukaista.

Mistä taistellaan?11.9.2013

Jumala ja sielunvihollinen käyvät taistelua ihmiskunnasta. He käyvät taistelua niin yksilöistä kuin kansoistakin. Pääasia mihin vihollisemme hyökkää, on suhteemme Jumalaan. Hän yrittää hämärtää Jeesusta meidän kasvojemme edestä. Hän yrittää siirtää meidän huomiomme uskonnolliseen suorittamiseen elävän suhteen sijasta. Jos ajattelet kaikkia koetuksia tai vaikeuksia elämässäsi, niin voit huomata tämän periaatteen olevan totta. Hyökkäykset ovat aina kohdistuneet sinun ja Jumalan väleihin.

Jos jollakin on elävä suhde Jumalaan, niin vihollinen yrittää tuhota sen. Jos jollakin ei ole suhdetta, mutta hän haluaisi sellaisen, niin vihollinen yrittää laitta kaikenlaisia esteitä tielle, ettet koskaan oppisi tuntemaan Jumalaa. Hän tietää että, jos henkilö oppii tuntemaan Jumalaa ja alkaa vahvistaa suhdettaan Häneen, niin vihollisen peli on aikalailla menetetty tuon ihmisen kohdalla. Vihollinen joutuu silloin väistämättä tappiokierteeseen.

Taistelu on todellisuutta niin yksilön kuin kokonaisen kansakunnankin kohdalla. Vihollinen tuo kansan ylle sekaannusta, hengellistä uneliaisuutta tai sokeutta. Uneliaisuuden henki on yksi hyvä esimerkki siitä, miten saada iso joukko ihmisiä keskittymään uskonnolliseen suorittamiseen. Tämä henki kääntää katseet pois taivaallisista maallisiin. Ketään, joka tämän hengen alla on, ei kiinnosta mennä eteenpäin Jumalan tuntemista. Silloin kuulee sanottavan: ”Minulle riittää tämä taso, minulle riittää uskonnollisuus.” Vihollinen pitää tason hänen kannaltaan turvallisissa rajoissa estäen elämää suuresti muuttavan Jumalan etsinnän.

Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan, että meidän tulee aina pitää katseemme kiinni uskomme alkajassa ja täydelliseksi tekijässä, Jeesuksessa. Meidän juoksuamme seuraa myös suuri todistajien pilvi, jotka kaikki päättivät pitää katseensa kiinni Hänessä. He päättivät oppia tuntea Häntä joka päivä paremmin.

Katseen pitäminen kiinni Jeesuksessa lähtee siis tahdon valinnasta ja sitä pidetään yllä tahdon valinnan kautta. Tunteisiimme vihollisemme voi vaikuttaa olosuhteiden kautta, mutta tahtoomme hän ei saa koskea. On hyvä muistaa, että läheiseen jumalasuhteeseen ei ketään viedä väkisin aivan niin kuin ei taivaaseenkaan ketään viedä väkisin. Kaikki riippuu siitä mitä sinä tahdot.

 

Pelko, joka pelastaa21.8.2013

Raamattu sanoo meille, että Herran pelko on viisauden alku. Herran pelossa on jotain sellaista mikä varjelee meidän elämämme kadotukselta, kuolemalta ja synniltä. Sen hankkiminen on Jumalan omien sanojen mukaan kaikista viisain asia mitä ihminen voi elämänsä aikana tehdä.

Profeetta Jesaja sanoo, että Jumalan lähettämän messiaan, Jeesuksen päällä lepäisi nöyryyden ja Herran pelon henki.  Tämä Herran pelko saa kenet tahansa menestymään kaikilla teillään ja kaikkeen mihin he koskevat. Herran pelon puuttuminen ei vie sinulta pois Jumalan ehdotonta rakkautta, mutta se vie sinulta pois Hänen siunauksensa ja suosionsa. Hän ei anna suosiotaan henkilöille, joihin Hän ei voi luottaa. Hänen luottamuksensa taas saa sillä, että pelkää Häntä.

Millaista on Herran pelko? Se on kunnioittavaa pelkoa. Se on myös pelkoa, joka saa sinut varpaillesi. Jeesus sanoo: ”Älkää pelätkö ihmisiä, jotka voivat tappaa vain ruumiin, vaan pelätkää Jumalaa, joka voi hukuttaa ikuiseen kadotukseen sekä sielun että ruumiin.” Se on samanlaista pelkoa kun on ihmisellä, jos hän on kuninkaan edessä, jolla on valta antaa hänelle menestys tai tuomio yhdellä sanalla. Jumalan sanoille kuuluu aina antaa tällainen erikoisarvo. Hänen sanojaan kuuluu uskoa. Hänen valtaistuimensa kuuluu tunnustaa korkeammaksi muita.

Jumalassa ei ole mitään tavanomaista. Hän on pelättävä ja ihmeellinen. Hänen edessään kuuluu välillä vapista. Kaikki tämä tiedostettuamme tiedostamme myös sen, että Jumalalla on aika hyvä historia siitä, että Hän on kohdellut todella hyvin niitä luotujaan, jotka palvelevat Häntä. Siksi voimme luottaa Hänen oikeudenmukaisuuteensa, sillä Psalmeissa sanotaan: ”Vanhurskaus ja oikeus on Hänen valtaistuimensa perustus.”

Kaikki me olemme kohdanneet erilaisia pelkoja elämämme aikana. Maailman tuomien pelkojen hyökkäyksiltä emme voi välttyä. Jeesus sanoi, että niin kauan kuin olemme maailmassa, meillä tulee olemaan koetuksia. Hän jatkaa myös sanoen, että meidän ei tule pelätä, sillä Hän on voittanut maailman.  Sydämessämme tulee aina asumaan joku pelko. Täytetään siis sydämemme Herran pelolla, niin meillä ei jää niin paljon tilaa muille peloille. Herra on hyvä niille, jotka valitsevat vaeltaa Herran pelossa.

Voitelu odottaa1.8.2013

Jumalan tahdon mukaista on se, että me jaksamme kestävinä loppuun asti. Jeesus sanoi meille, että se joka pysyisi kestävänä loppuun asti, voittaisi palkinnon. Ihminen on luonnostaan taipuvainen lopettamaan asiat, jos tuloksia ei tule heti. Koska Jumalan tiet ovat korkeammat kuin meidän tiemme, Hän ei aina toimi meidän aikataulussamme ja toivomallamme tavalla. Kun olemme tilanteessa, jossa Jumalan teot eivät ole vielä tulleet näkyviin elämässämme, niin silloin tarvitsemme voitelua Pyhältä Hengeltä, voitelua odottaa. Jos nimittäin jaksamme odottaa Jumalan lupauksia ja Hänen täydellisiä hetkiään niiden toteutumiselle, tulemme aivan varmasti saamaan sen, mitä näemme sydämemme silmillä edessämme.

Kestävyyteen ei tarvita lihaksia tai tahdonlujuutta. Kestävyyteen tarvitaan ennen kaikkea juuri voitelua Pyhältä Hengeltä. Isot asiat eivät koskaan tapahdu sormea napsauttamalla. Aina, kun jotain isoa tapahtuu jossain, joku ihminen tai joukko on odottanut ennen sitä kärsivällisesti ja kauan. Heidän yllään on ollut voitelu odottaa ja rukoilla Jumalalta asian toteutumista. Voitelu saa ihmiset jatkamaan silloinkin kun mitään ei näy.

Millaista on oikeanlainen odottaminen? Se on aktiivista, uskonhenkistä, luottavaista ja päivä päivältä vahvistuvaa odotusta. Saman tyylistä kuin on esimerkiksi joulun tai suuren perhejuhlan odotus. Sinä valmistaudut ja laitat asioita järjestykseen suurta päivää varten. Sinä puhut siitä useasti. Sinulla on ehkä mielessäsi joku mielikuva siitä, miltä asiat tulevat näyttämään, vaikka kaikki lopulta olisikin hieman eri näköistä. Tällainen on aktiivista odotusta.

Voitelu odottaa Jumalaa tähän tapaan lasketaan sinun päällesi taivaasta. Pyhä Henki antaa sinulle uskoa ja kärsivällisyyttä. Daavid ei olisi kyennyt menemään läpi 10:ntä vuotta luolassa ja jatkuvaa pakenemista Saulin vainon takia ellei hänellä olisi ollut voitelua odottaa Herraa. Kaiken sen keskellä hän kykeni sanomaan: ”Odota Herraa sieluni, vielä kiitän Häntä”.

Jumala ei katso henkilöön. Hän antaa sinullekin voitelun odottaa uskossa sitä, minkä Hän on luvannut. Sinun täytyy vain pysyä kiinni voitelun lähteessä, Pyhässä Hengessä ja Hän auttaa sinua eteenpäin niin, että pääset siihen päämäärään, josta Hän on sinulle puhunut.

 

 

Valintojen voima11.7.2013

Jumalan tahto on kohdata sinua voimallaan. Hän haluaa viedä jalat altasi, vallata sinut hengellään niin, että rakastat Jeesuksen elämää sinussa enemmän kuin omaa elämääsi ja tahtoasi. Hän haluaa sinun olevan niin täynnä taivaan todellisuutta, että et ole olosuhteiden, pahuuden tai kohtalon heiteltävänä aivan kuin olisit orpo lapsi. Hän haluaa, että koet todellisella käsin kosketeltavalla tavalla, että sinulla on Isä taivaassa, joka kuuntelee ja tarkkaa sinua. Hän haluaa, että Jeesuksen sanat, ”Minä olen teidän kanssanne aina maailmanajan loppuun asti” ovat totta myös maanantai aamuisin kun kaikki mahdolliset asiat ovat menneet pieleen.

Jumala ei ole kaukana meistä. Hän on aivan lähellä. Jos haluamme todella kokea Hänen läsnäolonsa, voimme sen kokea. Hän ei ole kuitenkaan juoma-automaatti, josta tilataan yksi rukousvastaus tai hyväolo yhdellä puhelinsoitolla. Hänen läsnäoloaan täytyy haluta enemmän kuin hetkellistä virvoitusta. Jeesus ei voi olla meille vain juoma, joka tyydyttää janomme, parantaa pahan olomme tai hiljentää sisäiset syytöksemme. Hänen täytyy olla kaikki kaikessa. Jos Hän on sinulle kaikki kaikessa, tulet maistamaan, kuulemaan ja kokemaan Häntä elämässäsi.

Jeesuksen lupaus olla meidän kanssamme aina oli annettu Hänen opetuslapsilleen. Nämä olivat jättäneet kaiken seuratakseen Jeesusta. Heille Jeesus antoi tämän lupauksen. Hän ei antanut sitä niille, joita ei kiinnostanut seurata Häntä. Hän antoi sen niille, jotka olivat tehneet elämässään valintoja elää lähellä Häntä ja seurata Häntä minne Hän meni.

Jokainen ihminen joutuu taistelemaan itsensä lävitse lihan ja oman tahtonsa hallintavallan alta Herran hengen hallintavaltaan, jos haluaa olla lähellä Jeesusta. Tämä taistelu käydään valintojemme kautta. Jostain valinnasta seuraa askel lähemmäksi Jeesusta ja jostain toisesta askel kauemmaksi Hänestä. Kukaan ei päädy lähelle Jeesusta vahingossa, siihen yliluonnolliseen taivaan todellisuuteen täytyy haluta astua. Saatat olla tällä hetkellä kaukana Jeesuksesta. Ehkä Hän on sinulle vain pahan olosi helpottaja, virvoitusjuoma jonka avulla olosi paranee. Tiedostat, ehkä että Jeesuksen kuuluisi olla enemmän sinulle. Mutta et tiedä mitä tehdä päästäksesi eteenpäin.

Juuri tästä syystä haluan muistuttaa sinua valinnoista. Ota tänään askel kohti Jeesusta. Aina on oikea aika alkaa ottaa askeleita ja taistella itsensä irti lihan hallinnasta Jumalan hengen hallintaan. Jos valitset tämän tien, niin voin luvata sinulle omasta kokemuksesta, että tulee hetki jolloin jokainen solu sinussa voi rehellisesti sanoa, että tunnet Hänen läsnäolonsa kulkevan kanssasi. Myös maanantaisin.

 

Näky silmiemme edessä28.6.2013

Meidän näkymme on, että Jumala saa tehdä tekojaan seurakuntansa keskellä ja sen kautta. Tämä ei tarkoita sitä, että Hän tekee jotain siinä suppeassa lokerossa, jossa olemme antaneet Hänelle luvan toimia. Haluamme, että Pyhällä Hengellä on vapaus toimia juuri niin kuin Hän haluaa. Emme halua rajoittaa Hänen käsiään millään tavalla. Tämä on hyvin oleellista, jos haluamme apostolientekojen kaltaisen ilmapiirin seurakuntaamme. Tätä ilmapiiriä seuraa myös apostolientekojen kaltainen hedelmä.

Tällaisen asenteen saaminen kokonaisen seurakuntaruumiin ylle vaatii kuitenkin paljon pitkäjänteistä opetusta ja muokkausta. Ihminen ei lihansa puolesta automaattisesti luovuta elämäänsä Jumalan ohjattavaksi. Jumalan Hengen täytyy tulla ja vaikuttaa hänessä halu olla Jumalalle mieluinen. Jumalan Henki yhdessä Jumalan Sanan kanssa vakuuttaa meitä siitä, mikä on Jumalan tahto.

Samoista asioista, kuten Jumalalle antautumisesta, kuuliaisuudesta Pyhän Hengen äänelle, keskinäisestä kunnioituksesta ja näyn merkityksestä täytyy puhua moneen kertaan, jotta mahdollisimman iso joukko ihmisiä kykenee ilman suurta riitasointua menemään yhteen ja samaan suuntaan.  Aivan niin kuin mikään menestyvä yritys ei kykene etenemään , ellei sillä ole selkeää etenemissuunnitelmaa, samoin täytyy myös seurakunnalla olla selkeä näky.

Jumala ei ole vuosisatojen aikana ollut passiivinen ja paikoillaan, vaan aina kun on löytynyt halukkaita ihmisiä, niin on ollut myös Hänen Henkensä liikehdintöjä. Näinä viimeisinä päivinä Jumala haluaa tehdä jotain suurta. Hänellä on varattuna herätys seurakunnalleen. Herätyksen tuoman syvän asenteissa ja käytöksessä tapahtuvan muutoksen seurauksena seurakunnasta tulee hyvin vetoava paikka. Tätä tulee seuraamaan suuri ei- uskovien ihmisten uskoontulon aalto. Tosiasia nimittäin on, että ei-uskovat seuraavat uskovien elämää enemmän kuin heidän sanojaan. Tätä satoa varten me olemme valmistamassa seurakuntaa ja jokaista ihmistä, joka haluaa Jumalan todellisuutta.