Huutavan ääni

Hei,

Hienoa, että olet löytänyt tiesi lukemaan blogiamme. Toivomme näiden tekstien haastavan, nostavan ja rakentavan sinua uskovana. Haluamme olla ääni, joka valmistaa tietä Jumalan ilmestymiselle.

Tämän blogin tarkoitus on tuoda Jumalan perspektiivi elämän eri alueille ja rohkaista meitä kaikkia antamaan itsemme kokonaan Jumalan käyttöön. Haluamme avata ihmisten silmiä profeetallisen hengen ja Jumalan totuuden avulla näkemään mitä Henki sanoo seurakunnalle tänä aikana.

Haluamme, että uskovat voivat nähdä asiat Jumalan kannalta ja näin saada aivan uudenlaisen otteen uskonvaellukseensa. Tahdomme taivutella itseämme ja kaikkia muitakin muokkaamaan koko uskovan vaelluksensa niin, että se miellyttäisi Herraamme Jeesusta.

Rukouksemme on, että Jumalan muuttava voima tekee työtä sinussa, niin kuin se tekee työtä meissäkin ja saamme kaikki olla muuttumassa kirkkaudesta kirkkauteen.

 

Mikä on sinun näkysi?28.3.2012

Sananlaskut 29:18 Missä ilmoitus (ymmärrys, näky) puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi.

 Jokaisella uskovalla, joka tahtoo edetä uskovan elämässään jonnekin, täytyy olla näky. Se näyn täytyy olla Jumalalta tullut.  Sen näyn täytyy olla siis suurempi kuin ihminen itse. Sen täytyy olla suurempi kuin ihmisen oma elämä. Sillä muuten uskovat pyörivät kehää eivätkä todellisuudessa mene eteenpäin..

 Jeesuksella oli näky. Hän pystyi menemään läpi kaiken sen kärsimyksen, koska hän näki sen palkkion joka oli edessä. Hän näki lunastetun kansan, verellä pestyn.Aabrahamilla oli näkynä nähdä se kaupunki, jonka perustaja ja rakentaja on Jumala. Hänellä oli näky, jota kohti kulkea. Hän vaelsi sitä kohti ja oli valmis tekemään uhrauksia sen tähden.Mooseksella oli myös näky kun hän johdatti kansaa. Kansalle oli täysin välttämätöntä, että heillä oli jokin näky, johon he aidosti uskoivat. Sen päämäärä oli luvattu maa.

 Jokaisella seurakunnalla tulisi olla tällainen eteenpäin vievä näky. Monilta se kuitenkin puuttuu. Seurakunnan näky saattaa olla vain, että he ovat olemassa. Se ei kuitenkaan riitä Jumalan päämäärien toteuttamiseen. Jos seurakunta ei mene jatkuvasti eteenpäin, se alkaa perääntyä pikkuhiljaa.

 Meillä on näky. Tähän näkyyn on tultu mutkien kautta ja se on selkeytynyt päivä päivältä. Meidän näkymme on piirretty selvästi tauluihin niin, että sen voi juostessakin lukea. Näyn täytyy siis myös olla selkeä, jotta lauma tietää mihin suuntaan juosta. Se ei voi muuttua olosuhteiden seurauksena tai paineen alla.

 Meidän näkymme on Valmistaa Herralle tietä! Valmistaa hänelle paikka, jossa hän saa vapaasti hallita ja toimia. Valmistaa ilmapiiriä hänen väkevälle ilmestymiselleen tässä maassa. Me teemme tätä valmistamalla sydämiä tekemään mitä ikinä Herra Jeesus käskee tehdä.

 Mikä on sinun näkysi?

 

Jumalalla ei ole pallo hukassa!16.3.2012

Kun me nousemme hengessä näkemään asioita, niin silloin me alamme nähdä, että Jumalalla ei ole pallo hukassa lopun aikana. Jumala ei ole menettänyt ohjaksiaan meidän kohdallamme, vaikka taistelu olisi kovaa. Hän hallitsee edelleenkin.

Enemmän kuin mitään muuta me tarvitsemme uskovina hengellistä näkökykyä. Muuten me kuljemme yksisilmäisinä uskovina ympäriinsä arvellen, että ’kyllä se tie varmaan tuolla jossain kulkee’. Jumala haluaa että me ymmärrämme sen että Hän, joka loi seurakunnan ja synnytti sen, on uskollinen loppuun asti seurakunnan kohdalla.

Mutta Hän ei aio antaa seurakuntansa omassa voimassaan kohota suuriin korkeuksiin. Hän ei aio antaa seurakuntansa olla harhaluulossa, että se selviää ilman Hänen voimaansa. Sillä ilman Hänen voimaansa seurakunta ei selviä.

Seurakuntana ja yksilöinä meidän voittopaikkamme on se, että olemme hengessä yläpuolella. Meidät on kutsuttu näkemään asiat taivaan kannalta.  Jumalan perspektiivistä. Silloin alkaa ilma kulkea keuhkoissamme, alkaa tulla hengellistä happea elämäämme. Sitä uskovat tarvitsevat ennen kaikkea tänä aikana. Uusia tuulia, hengen tuulia puhaltamaan tunkkaisuus pois sisältämme.

Meidän ei tarvitse yrittämällä yrittää mennä eteenpäin Jumalassa, vaan meidän täytyy vain tulla Hänen läsnäoloonsa, antaa Hänen muuttavan voimansa vaikuttaa meissä, ja työntää syrjään kaiken sen, mikä estää.  Jumala haluaa täyttää kansansa läsnäolollaan, niin että kaikki näkevät, että Herra on hyvä.

 

Vartija, mikä hetki yöstä on?16.3.2012

 

Tänä päivänä voidaan sanoa, että seurakunta suurelta osin – niin Suomessa kuin maailman laajuisestikin – on alennustilassa. Seurakunta ei ole valmis ottamaan Jeesusta vastaan niin kuin  Jumala haluaisi. Jokainen, joka katsoo vähänkään ympärilleen tajuaa, että seurakunta ei ole millään tavalla kypsä Jeesuksen toiseen tulemiseen. Jos Jeesus tulisi nyt niin kuinka moni olisi valmis ottamaan Hänet vastaan ja menemään Hänen mukanaan taivaallisiin? Hyvin pieni joukko nousisi täältä häntä vastaan.

Jumala on antanut profeetallisen hengen kansansa keskelle, joka tuo esille Jumalan salaisuuksia.  Jesajan kirjasta voimme lukea, ’vartija, mikä hetki yöstä on?’  Meidän kuuluu olla vartijoita, jotka eivät nuku vaan valvovat. Tänä päivänä profeetallinen henki on alkanut vaikuttaa uskovissa sitä, että he alkavat rukoilla tosissaan muutosta. Me heräämme näkemään, mikä hetki on. Kun lopunajan tapahtumat alkavat käydä toteen,  niin Jumala herättää joukon, joka alkaa rukoilla ja valmistaa Herralle tietä.

Jumalalla on monia tärkeitä tehtäviä seurakunnalle,  mutta yksi ylitse muiden menevä tehtävä on se, että me valmistamme tietä Herralle. Jumalan kannalta tämä on tänä aikana tärkeintä! Seurakunnan kuuluu myös valmistaa itseään Jeesukselle. Valmistaa sydämiin valtatie Jeesukselle. Seurakunta on jotenkin unohtanut tämän asian aivan kokonaan kaiken toiminnallisuuden keskellä.

Mutta nyt Jumala haluaa nostaa seurakuntansa aivan toiselle tasolle. Me emme ole vielä sillä tasolla. Sen tähden julistamme tätä sanomaa. Sen tähden meidän tulee valmistaa tietä Herralle.

 

Miksi paisti karkaa alttarilta?16.3.2012

Jumala on viemässä uskovia alttaripaikalle. Se on paikka, jossa ihminen antautuu Jumalalle kokonaan. Tällä sydämen alttaripaikalla Jumala kohtaa ihmisen.

Sieltä ei lähdetä pois samanlaisena kuin sinne tultiin. Alttaripaikalla tapahtuu todellisia asioita. Se on hyvin todellinen paikka.

Sinä voit joskus mennä ulkoisesti seurakunnassa alttarille rukoiltavaksi, mutta sinun sydämesi ei ole tehnyt koskaan valintaa mennä sydämen alttaripaikalle.

Tänä aikana Jumala haluaa uskovien menevän sydämensä alttarille ja pysyvän siellä alttarilla. Tämä on jatkuva sydämen tila. Sinä ikäänkuin sidot itsesi alttarin sarviin. Silloin et voi enää lähteä siltä sydämen nöyrtymisen ja antautumisen paikalta pois.

Seurakunnissa on liian paljon niitä, jotka ulkoisesti käyvät alttarilla, mutta todellisuudessa sydämessään he vastustavat Jumalan syvää työtä. Ja usein ’paisti karkaa pois’ sydämen alttarilta juuri silloin, kun jotain todellista muutosta asenteissa ja valinnoissa on alkamassa tapahtua. Ja siksi ei ole todellista hedelmää Kristuksen ruumiissa.

Meidän tulee tehdä tietoinen valinta Pyhän Hengen vetämänä sitoa itsemme koko loppuelämäksi alttarille, antautumaan Jumalalle ja nöyrtymään tällä sydämen alttarilla Herran edessä. Silloin myös hedelmä on oleva ilmeinen meidän elämässämme.

 

Saisinko nähdä hedelmää?16.3.2012

Uskovina meidän ei ole tarkoitus kulkea katse maahan painuneina  vaan kiinnittää katseemme ylös. Herra Jeesus itse selvisi haasteista maan päällä tekemällä näin. Hänellä ei siis ole tarjota mitään apua ihmisten taisteluihin maantomusta käsin, vaan kaikki apu tulee Herran luota.

Monet uskovat kulkevat tätä elämän tietä pyytäen, että Jumala siunaa heidän päivänsä, työnsä ja koulunsa. He lähtevät kulkemaan ja toivovat, että Jeesus suvaitsisi seurata perässä. Tällainen vaellus on aina voimatonta. Uskonnollisuus antaa sinulle luvan elää voimatonta kristillisyyttä  ja silittää sinua päähän kun kaadut!

Jeesus Kristus ei anna seuraajilleen oikeutta elää voimatonta elämää. Hän ei itseasiassa hyväksy kristillisyyttä, jossa ei ole todellista Isän aikaansaamaa hedelmää. Hän saattaa jopa juurineen kirota paikan, jonka hän havaitsee olevan hedelmätön.

Kun Jeesus johdattaa meitä niin tuloksena on aina hyvää hedelmää. Hän saa sen aikaan niissä, jotka elävät katse kiinnitettynä Häneen ja valitsevat seurata Häntä ilman ehtoja. Tämä hedelmä on täysin yliluonnollinen työ eikä sitä voi inhimillisesti saada aikaan eikä myöskään tuhota.

Joten tarkastellaan meidän elämämme hedelmää ja kysytään rehellisesti itseltämme: mistä hedelmästä minun puuni tunnetaan?